19. heinäkuuta 2015

PAVLOVA ÄIDIN JA TYTTÄREN YHTEISVOIMIN

Äidiltä oli keskiviikkona jäänyt leipomisesta valkuaisia neljä kappaletta, Torstaina se kysäisi, että mitä niistä voisi leipoa ja totesin että pavlovaa tietenkin, ei muusta ollut edes puhetta. Äiti leipoi ja paistoi pohjan. Sillä välin käytiin siskon kanssa Turussa kansainvälisillä suurmarkkinoilla ja samalla reissulla ostettiin koristeeksi mansikoita ja pensasmustikoita. Kotiin palattua vatkasin kerman ja koristelin. Ja voisin sanoa, että kerrankin tuli sellainen mitä kuvittelinkin! :-) 

Marjainen pavlova
4 valkuaista
2,5dl sokeria
2tl maissitärkkelysjauhoja
1tl omenaviinietikkaa

Kuumenna uuni 125 asteiseksi. Erottele valkuaiset keltuaisista ja vatkaa vaahdoksi.
Lisää joukkoon puolet sokerista samalla vatkaten. Sekoita maissitärkkelys lopun sokerin joukkoon ja lisää vaahdon sekaan edelleen vatkaten. Vatkaa, kunnes vaahto on kovaa ja hieman kiiltävää.
Lisää omenaviinietikka. Nosta marenkivaahto pellille ja paista n. 1-1,5 tuntia.

Täyte
2dl kuohukermaa
1rkl sokeria
mansikoita 
pensasmustikoita

Vatkaa kerma ja leikkaa mansikat haluamasi kokoisiksi lohkoiksi. 
Nosta marenki tarjoilualustalle ja levitä kerma marengin päälle.
Lisää lopuksi marjat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti