15. elokuuta 2015

EKA VIIKKO KOULUSSA

Mun eka viikko koulussa meni aika hujauksessa. Niille, jotka eivät enää ole kärryillä pysyneet tiedoksi, että aloitin tiistaina opinnot Turun Ammatti-instituutissa liiketalouden perustutkintoon- tuttavallisemmin musta tulee siis 1,5 vuoden päästä merkonomi! Ja enhän mä sitä aio tohon jättää, vaan unelmana on edelleen päästä kolmannen asteen koulutukseen. Any way, viikko meni nopeesti ohitse. Mä tapasin uusia ihmisiä ja luokka tuli jo jollain tasolla tutuksi- myöskin koulu on jo tuttu ja tuntuukin että siellä olis viettänyt jo pidemmänkin aikaa... Osa tunneista tuntuu tavallaan turhilta, esimerkiksi atk:n tunneilla meille opetettiin, miten käyttää wilmaa ja moodlea, jotka molemmat on kuitenkin mulle tuttuja jo lukioajoilta. Eniten oon innoissani tällä hetkellä palkanlaskennasta, koska se on oikeesti tosi yleishyödyllinen kurssi oli sitten töissä missä tahansa! :)

Torstaina me sovitettiinkin Elinan kanssa aikataulut sillä tavoin yhteen, että se tuli Turkuun samoihin aikoihin kuin mun koulu loppui ja nähtiin kaupungilla, jossa mentiin Pink Vanilla Desserts -nimiseen kahvilaan. Löysin facebookin kautta linkin sen sivuille ja totesinkin heti, että sinne on päästävä. Paikka oli mukava ja sisustus oli aivan mahtava! Muhun eniten ehkä jäi kaivelemaan tiski, josta valitaan herkut. Alussa oli heti kuppikakut, jotka oli tietysti amerikkalais -tyyliset ja siten tosi kalliita. Kuppikakkujen jälkeen alkoi vasta linjasto ja oli vaikea ensikertalaisena havainnoida, mitä kaikkea oli tarjolla. Myöhemmin meille selvisi, että löytyi myös suolaista tarjontaa... Minä, mutta myös Elina, olisimme molemmat toivoneet enemmän panostusta itse kuorrutteeseen. Maku oli tosi makea, kun kuorrute oli vain voi-sokeri -kreemiä. Yllätys kuitenkin oli kun saatiin meidän juomat oikeen kunnolla koristelluissa laseissa- amerikkalais -tyyliin? Paikkana suosittelen tätä kahvilaa sen hyvän sijainnin vuoksi, sillä se sijaitsee aivan kauppatorin kupeessa- Sokoksen rakennuksessa. :-)

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista opiskeluaikaa ja ennen muuta reippaita askelia kohti unelmaa, unelmia….
    Terkuin n-h
    http://nami-hiiri.vuodatus.net

    P.S. Vinkkaa sinne 'Pinkkiin', että teit postauksen. Yritysten on hyvä tietää…missä on parantamisen varaa. Kilpailu on kovaa ja hyvin pienin kustannuksin mm. 'kuppikakusta' saa maukkaan…….

    VastaaPoista